
KANSANLÄHETYSPÄIVÄT 7.-9.7.2023
TALKOOREKRY
Koko perheen kesäjuhla tehdään yhdessä! Kansanlähetyspäivillä on useita tehtäviä, jotka toteutetaan pääasiassa vapaaehtoisten voimin. Vapaaehtoiset mahdollistavat esimerkiksi kahvilatoiminnan, liikenteenohjauksen sekä ennen kaikkea vieraiden viihtyvyyden. Tämän vuoden Kansanlähetyspäivien sujuvaa toteuttamista varten tarvitaan kaikkiaan 260 talkoolaista eri tiimeihin. Useimmissa tehtävissä ei vaadita aikaisempaa kokemusta. Jokaiseen tehtävään annetaan erillinen opastus ja hommia tehdään pääasiassa pareittain tai yhdessä.
Tämä sivusto on tarkoitettu työntekijöille ja vastuunkantajille. Sivuston myötä käynnistämme valtakunnallisen talkookampanjan, jonka tavoitteena on tuoda näkyvyyttä Kansanlähetyspäivien talkootiimeille sekä innostaa ihmisiä mukaan liittymään talkoisiin. Tule mukaan tekemään kanssamme talkoorekryä!

KUUKAUDEN REKRYHAASTE
Kerro omalla tai piirisi somekanavalla ensimmäinen muistosi Kansanlähetyspäiviltä. Kirjoita enintään neljä lausetta. Pidä samalla esillä talkoorekryä.
”Olin Kansanlähetyspäivillä ensimmäisen kerran vuonna 2015 Turussa talkootehtävissä. Vuonna 2016 olin kävijänä yhdessä ystäväni kanssa ja tuolloin Kansanlähetyspäivät järjestettiin Ryttylässä. Tunnelman, yhteyden ja ennen kaikkea erään puhuttelevan ohjelman jälkeen totesin ystävälleni, että olisi ilo olla mukana Kansanlähetyspäivien toteuttamisessa. Nyt seitsemän vuotta myöhemmin Jumala on johdattanut asiat, niin että tänä kesänä saan olla palvelemassa tapahtumakoordinaattorin tehtävässä erityisesti talkoolaisia. Tähän kuitenkin tarvitsen sinun apuasi! Pidäthän siis talkoorekryä esillä omissa verkostoissasi!”
Tapahtumakoordinaattori Laura Kuusisto
#kesäjuhlat #klp23 #lähetettynä
TOUKOKUUN
UUTISET
PÄIVIEN OHJELMA JULKAISTU
Kansanlähetyspäiviä vietetään tänä kesänä heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Kansanlähetysopistolla Ryttylässä. Lähetyskeskuksessa 7.–9.7 pidettävän tapahtuman teemana on Tässä olen, lähetä minut. Ohjelma on julkaistu.
TÄRKEÄT PÄIVÄT
Tästä voit tarkistaa Kansanlähetyspäiviin liittyvät tärkeät päivät.
MATERIAALIPANKKI
Kansanlähetyspäivien kaikille avoin materiaalipankki on julkaistu. Pankista löytyy runsaasti materiaaleja: logo, julisteita, bannereita, somemateriaaleja ja esitteitä, joita voit käyttää omissa verkostoissasi.
TALKOOTIIMIT 2023
Eri toimintojen sujuvuuden ja vieraiden viihtyvyyden takaamiseksi tälle vuodelle tarvitaan 260 talkoolaista työskentelemään seitsemässä eri talkootiimiin. Alla olevasta taulukosta voit seurata talkooilmoittautumisten etenemistä eri tiimeissä (päivitämme listaa joka perjantai, kunnes jokainen tiimi on täynnä).
- KAHVILATIIMI 55%
- LASTENTIIMI 30%
- SIIVOUSTIIMI 22%
- TURVATIIMI 40%
- LIIKENNETIIMI 11%
- TOIMISTOTIIMI 36%
- RUKOUSTIIMI 8%
Laura Kuusisto
Tapahtumakoordinaattori
Kansanlähetyspäivät
laura.kuusisto@sekl.fi
044 447 7830